perjantai 22. heinäkuuta 2016

Meillä on pentuja



HK1, BH, AD, REKÄ-YLE1 BORN TO WIN WHITE OODI

IPO2, BH IRON DE L'ESPRIT DU SUD

Pentueen kotisivut

maanantai 4. heinäkuuta 2016

2016

Tulossa UUSI BLOGI joka käsittelee harrastuskoiran rakentamista 1vrk ikäisestä kohti suuria tavoitteita ;) Kertomus siitä miten usko omaan rotuun säilyy, haluan näyttää esimerkkiä siitä että valkoisellapaimenkoirallakin pystyy harrastaa ja paljon.

 Lisäksi tulen blogissani kertomaan ongelmakoirakouluttamisesta, oman Koirakoulu SoulMate-yrityksen silmin.

Uudet kotisivut avattu

lauantai 12. heinäkuuta 2014

BH suoritettu nuorimmallekin jäsenelle

Sain aikaiseksi käydä Oodin kanssa BH-kokeessa ja oli varmaan minun koirista kokonaisuudessaan paras BH-suoritus. Ehkä vaikuttaa kun koiralla jo vähän enemmän ikää, viettikestävyys olis ihan kiva jo ja vaikka en ollut treenannut koiraa juuri ollenkaan niin että palkkio ei ole näkyvillä niin näytti se silti osaavan samalla tavalla. Taisi pysyä kontaktikin melko lailla koko kaksi seuruukaaviota läpi mikä on hyvä suoritus kenelle vain :D Muutama pieni virhe, jotka johtuvat vähäisesti treenistä mm. kaksoiskäskytyksiä maasta sivulle ja jotain pientä. Oodi on koiristani erilainen siinä mielessä että se tuntui vain nostavan viettiä mitä kaummin palkkiota ei kuulu. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tästä koirasta vielä saa leivottua kasaan!

Nyt on paikka lunastettu PK-kokeisiin, joista ensimmäinen on varmaankin erikoisjäljellä sillä sitä on päästy treenaamaan eniten. Valkoistenpaimenkoirien rotumestaruuskoe pidetään syyskuussa ja sinne ajattelin ilmoittaa molemmat talon valkoiset!


lauantai 12. huhtikuuta 2014

Rekikoirien käyttökokeessa

Valjakkokoirille käyttötuloksia, mukava päätös kaudelle!

Siperianhusky Susitievan Heluna "Unna" toimi hienosti kokeessa yksin johdossa, saaden pisteitä 54/60p ja tuloksen REKÄ JOH1

Valkoinenpaimenkoira Born To Win White Oodi REKÄ YLE1 55/60p

Kokeessa arvosteltiin:
Suuntien noudattamista risteyksissä ja avoimella kentällä eli ilman selkeää uraa
Täyskäännöksen tekemistä (kääntää koko valjakon ympäri)
Tien ylitykset
Häiröiden ohitukset, valjakoiden ohituksia
5min paikallaolon (3 valjakkoa pysähtyneenä rinnakkain)
Koiran luonteen arviointi (käsiteltävyys, sosiaalisuus)

Kuva: Valkoinen paimenkoira Oodi REKÄ-YLE 1.Susitievan Heluna REKÄ-JOH1 ja onnellinen omistaja.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Jälkikelit

Kauhava 2.4.2014
Uskomatonta miten aikaisin tänä keväänä treenit päästiin aloittamaan! Ajoimme suoraan pohjoisen safareilta takaisin Pohjanmaalle ja täällä pystyy jatkamaan suoraan kesälajien parissa :) Olispa aina näin ihanaa, ei ollenkaan sitä loskakelivaihetta! Ellei nyt joku kaamea takatalvi tähän vielä ilmesty...

Olen vielä vähän talviunessa itse, ei mitään suuria suunnitelmia vielä tehty tulevan kauden osalta. Treenivarusteetkin ovat jossakin hyvässä jemmassa, pitää alkaa kaivella varastoja. Piti muka lomailla pari viikkoa ilman koiria ja tehdä muita juttuja, no onnistuin kuitenkin 1,5 vrk olemaan treenaamatta mitään etelään palattuani :p Kisakoiria näyttäisi edelleen olevan 3 eli kiirettä tulee pitämään tänäkin kesänä! Pitäisi malttaa jättää joku pois treenistä mutta kaikki toimivat hyvin niin ei pysty valita!

Talvihoidossa ollut Pessi sai olla ensimmäinen treenattava tälle kesälle ja vetaisi perus peltojäljen, pari kulmaa, yksi esine. Aloitan joka koiralla treenit keväisin aina helpolla perustreenillä, eli laitan osaavallekin koiralle jäljelle melko paljon ruokaa ja päätän treenin yhteen onnistuneeseen ilmaisuun. Pessi toimi kuin vanha tekijä (johan tämä onkin vissiin 6. jälkikesä meille), viretilaongelmakin on näyttänyt poistuneen viime kesän tahkomisen seurauksena. Nyt koira jäljestää liina löysällä, tarvi paljon pitää kuin pikkurillillä liinasta kiinni. Kulmat jäljesti tarkasti, ilmaisu varma. Ei kait tässä tarvi kuin ihailla miten koira työskentelee kun se jo osaa niin paljon! Tuntuu niin helpolta :) Vaikka sitä se ei todellakaan ole aina tämän koiran kanssa aina ollut!

Pessin osalta ei varmaan kauheasti tarvi jälkeä enää viilata kevään aikana niin koira on valmis voittajaluokan FH-kokeeseen. Hyvä fiilis!